Apteekki auttaa lähelläsi - myös verkossa

Tätä sivupohjaa voi käyttää apuna, mikäli haluaa nostaa apteekin henkilökuntaa, historiaa tai muita tietoja paremmin asiakkaalle esiin.

Tämän sivun voi myöhemmin halutessaan linkata myös headeriin Tuotteet, Reseptilääkkeet ja Palvelut -otsikoiden viereen esimerkiksi otsikolla Apteekki. Katso tästä erillinen ohje.

Juuan Apteekin historia 

Juuan ensimmäinen apteekkari, Fredrik Albin Koponen, sai erikoisoikeudet perustaa apteekin Juuan kirkonkylään 26.2.1894. Koponen avasi apteekin 9.9.1894 Juuan vanhimmassa asuinrakennuksessa, Tuhkalan talossa, joka sijaitsi nykyisen K-marketin vastapäätä Kirkkotien varrella. Juuassa apteekkari kehitti alvejuuren uuttaus-menetelmän, jonka tuloksena saatiin fisiinihappoa. Happo tiivistettiin lääkkeeksi heisimatojen hoitoon. Koponen teki myös monia muita keksintojä ja sai yhteensä 17 patenttia. Koponen muutti Nurmijärvelle 30.9.1899 ja perusti sinne Suomen ensimmäisen lääketehtaan.

Koposta pidetään Suomen lääketeollisuuden isänä, sillä hänen kuoltua 1917 jatkoi hänen perustamansa lääkelaboratorio toimintaansa aina vuoteen 1960, minkä jälkeen sen osake-enemmistö siirtyi lääketehdas Orionin haltuun.

Seuraava apteekkari, Johan Hedman, piti apteekkia aluksi Hyttilässä, kirkkojoen varrella, mutta rakennutti myöhemmin apteekkitalon Apteekintielle Juuanjoen rantaviivalle. Vastarakennettu talo paloi 23.7.1921 tulipalon levittyä siihen viereisestä vapaapalokunnan talosta. Tulipalon jälkeen apteekki toimi vuokratiloissa Hyttilässä.

Juuassa, ilmeisesti Tuhkaselta vuokratuissa tiloissa, Hedman aloitti limonadin valmistuksen.

Hedmanin jälkeen apteekkariksi tuli vuonna 1922 Albin Wickström. Hän rakennutti apteekkitalon uudelleen vanhojen piirrustusten mukaan ja 11.11.1924 apteekki avattiin entisellä paikallaan Apteekintiellä. 

Apteekkari Wickström jatkoi Hedmanin aikana aloitettua limonadin valmistusta. Wickströmin omistaman "Juuan apteekin Vesitehtaan" limonadilajikkeita olivat Metsämarjakuohu, Portteri ja Päärynälimonadi. Vesitehdas toimi apteekin saunassa ja vesi ajettiin hevosilla lähteestä Rostuvilta. Pullot suljettiin luonnonkorkilla, joka painettiin erityisellä prässillä paikoilleen. 

Wickströmin aikaan oli tapana pitää apteekkia auki myös sunnuntaisin. Ihmiset tulivat apteekkiin ennen kirkkoa syömään eväitään, palanpainikkeeksi ostettiin juomaa, -vesitehtaan limonadia. 

Wickströmin jälkeen apteekkitaloon apteekkariksi ja talon omistajaksi tuli Kerttu Manner. Hän oli Juuan toistaiseksi pitkäaikaisin apteekkari, vuodesta 1942 vuoteen 1973.

Seuraava apteekkari, Väinö Elovaara, jatkoi toimintaansa Apteekintiellä, mutta siirsi apteekin pian osoitteeseen Väyryläntie 1.

Elovaaran jällkeen apteekin pitoa jatkoi vuodesta 1996 apteekkari Juhani Itkonen.

Apteekkarivaihdoksen myötä apteekki siirrettiin vuonna 2004 osoitteeseen Sairaalantie 2 ja apteekin avasi apteekkari Kaija Pouhula.

Kaija oli Juuan apteekin apteekkarina vuoteen 2018.

Juuan Apteekki nyt

31.8.2018 Juuan Apteekin apteekkarina aloitti Tarja Hyykky ja 31.5.2019 apteekki aloitti toimintansa täysin uusissa tiloissa osoitteessa Karjalantie 3b.

Apteekkarin lisäksi henkilökuntaamme kuuluu kuusi farmaseuttia, apteekkimerkonomi, tekninen työntekijä, kosmetologi sekä siistijä.

Yleisesittelyteksti: Tervetuloa palveltavaksi apteekkiin

Tässä voidaan esitellä apteekkia, kertoa palveluista tai verkkoapteekin toiminnasta. Esittelytekstin on syytä olla riittävän lyhyt ja napakka, jotta se istuu tähän kohtaan apteekin käyntikorttia. Pidempi esittelyteksti mahtuu Apteekin esittely -nimiseen widgettiin (widgetin nimi: Solteq Personal Presentation, käytettävän blokin nimi Apteekin esittely - Erillisellä esittelysivulla käytettävä teksti)

Henkilöesittely 1

Tässä voidaan esitellä verkkopalvelua tarjoava apteekkari.

Henkilöesittely 2

Tässä voidaan esitellä esimerkiksi apteekin verkkokauppavastaava.

Henkilöesittely 3

Tässä voidaan esitellä esimerkiksi apteekin terveyspalveluita tarjoava henkilö.

Käyntiosoite:
Karjalantie 3b
83900 Juuka

Katso sijainti kartalta
Avoinna:
ma-pe: 09-18
la: 09-18
su: suljettu
Soita 013 225 813
Asiantuntijamme vastaavat kysymyksiisi